Siskoni perheeseen syntyi kesäkuussa pieni prinsessa ja saimme mieheni kanssa pyynnön kunniatehtävään, prinsessan kummeiksi.
Ristiäislahjaksi veimme perinteisen kummikehyksen, mieheni tekemän kehdon sekä syksyn ja talven viileyttä ajatellen neulepuvun.
Lankana Gjestalin Baby Ull, jotka ostin Kuopiosta heti samana viikonloppuna kun prinsessa syntyi. Mallina Novita Syksy -09 lehden malli nro 55, jota tosin joutui kovasti muokkailemaan, kun lanka oli paljon ohuempaa, lähinnä mittoja katselin ohjeesta.
Työt ovat samalla KyJy 1 ja KyJy 2. Neuletakilla painoa 141 grammaa, housuilla 115 grammaa, joten varaamiani lankoja jäi vielä reilusti. Ehkäpä niistä jossakin vaiheessa syntyy pieniä tumppuja ja sukkia.
Kovin on syksyinen ilma ulkona. Mutta alkaahan syyskuukin jo tällä viikolla, joka tarkoittaa sitä, että sekä SNY-kierros että Sukkasato alkavat. Innolla odotan, mitä SNY-parini on pakettiin keksinyt kääriä ja mitä oma parini paketeistani tykkää. Kerrankin olen ajoissa liikenteessä, lähetettävät paketit on jo jotakuinkin mietitty valmiiksi. Mielenkiinnolla myös odotan, kuinka paljon sukkapareja Heinälatoon ehdin kärrätä, tavoite on aika kova, 20 paria, mutta kun osa niistä on lasten sukkia, niin eiköhän tuohon tavoitteeseen päästä.
Lankarulla arpoo lankapalkinnon täällä, osallistukaahan tekin.
Apua! Minulla ei ole SNY- paketit vielä noin pitkällä, kuin sinulla.Toivottavasti onnistun ilahduttamaan sinua. Parhaani teen. Mukavaa syksyistä elokuun viimeistä tiistai- päivää sinulle!
VastaaPoistaT. Salainen neuleysräväsi, 18
Heippa SNYni! Itseni tuntien mun on pakko hyvissä ajoin suunnitella asiat valmiiksi, muuten iskee viimehetken paniikki :D Ei mullakaan kaikki vielä ole hankittuna, mutta tiedän jo lähes kaikki, mitä hankkia.
Poista