Puikoilta tuntuu putoilevan nyt vain sukkia. Mikähän siinäkin on, että vaikka kuinka suunnittelee tekevänsä joskus jotain muuta, niin aina vaan sukat päätyy puikoille?
Ruskeaa ja vaaleanpunaista 7 veljestä ja tuloksena kerrosrivinoususukat naiselle, noin kokoa 38. Tämä malli näyttää vaikeammalta tehdä kuin mitä todellisuudessa on. Tässä parissa vaan kävi niin, että jouduin kertaalleen purkamaan toisen sukan kantapään, koska muuten toisessa sukassa olisi ollut eri määrä pystyraitoja kuin toisessa. Lankaa näihin kului 130 grammaa.
Vihreisiin poikien sukkiin sain upotettua farkunsinisen jämäkerän muutamaa kymmentä senttiä vaille kokonaan. Perussukkaa, jota voi neuloa autossa ja telkkaria katsellessa. Jalan päällä joustinta. Langankulutus näissä noin kokoa 36 olevissa sukissa 99 grammaa.
Minäkin, kun kerran kaikki muutkin. Facebookissa on näkynyt pari jos toinenkin Putous-hahmo Antskun sukista, joten kun sopivia värejä löytyi kotoa, niin pakkohan se oli munkin tehdä omani. Värit on oikeasti kirkkaammat, kamera kovin vääristää jostain syystä. Omalla hyvällä perussukan mallilla tehty. Lankaa meni 132 grammaa. Kantapään vaaleanruskea itsevärjättyä, muut ihan kaupan värejä. Koko noin 37.
Facebookissa olevaan leikkimieliseen Kauneimmat harmaat villasukat-kilpailuun meinasin osallistua näillä, mutta tulinkin toisiin aatoksiin ja osallistun siihen toisennäköisellä harmaalla sukalla. Nämä ovat oma muunnelma Jussi-sukista, tällä kertaa pääkalloilla. Mieheni mielestä varren kuvio muistuttaa enempi mustekalaa kuin pääkalloa :) Olkoot nyt sitten mikä ameeba tahansa, mutta tällaiset tuli, koko noin 37 ja lankaa kului 121 grammaa.
Maaliskuun langankulutus tähän mennessä 482 grammaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti