Kärjestä aloitetut Kyyhkyt valmistuivat kuin valmistuivatkin. Kantapään kanssa meinasi iskeä uskonpuute ja ahdistus, kun en vaan tajunnut, miten se menee, mutta netistä löysin jonkinlaiset ohjeet ja siinä kohdassa, mitä en ymmärtänyt, sovelsin omiani. Aavistuksen tuli omaan jalkaan isot, ehkä kokoa 39, mutta eiköhän nuo jollekin kelpaa.
Kärjestä aloitetut sukat istuvat mukavasti jalkaan, kunhan vielä tuon kantapään teon tajuaisin, niin en muuten enää tekisikään sukkia.
Mitähän seuraavaksi ottaisi puikoille... KYH 2 eli valkokirjavat raitasukat eivät ollenkaan huutele tuolta lankalaatikosta, joku siinä vaan tökkii, kun eivät nyt innosta ollenkaan.
Miten muuten muut, myyttekö tekemiänne sukkia (tai muita neulomuksia), lahjotteko ihmisiä niillä vai meneekö kaikki ihan omaan käyttöön?
Sillä kysyn, että aiemmin sukat on tulleet pitkälti omaan käyttöön ja lahjaksi olen myös aika paljon tehnyt. Nyt tilanne on se, että omaan käyttöön en välttämättä tarvitse enää (Miten niin, villasukkiahan ei voi koskaan olla liikaa ;)), lahjoiksi teen jokuset vuodessa ja näitä vaan syntyy ja syntyy (Kuka käskee ottaa osaa KYHiin ja Sukkasatoon?). Mieheni kanssa pohdittiin tässä eräänä iltana, että voisimme mennä myymään käsiemme tuotoksia markkinoille tms. Ihan harrastuspohjalta, kerran tai pari vuodessa.
Nyt ajattelinkin kysyä teiltä, jotka tätä blogia käytte lukemassa, miten hinnoittelisitte esim. nämä Kyyhkyt. Lankaa meni yhteensä kerän verran (tein molemmat sukat omilta keriltään ja niistä jäi noin puolet), kerän hinta taisi olla aikoinaan noin 8 euroa. Ihan perussukat, joita neuloin noin päivän. Tuoko pitsineuleet, palmikot ja kirjoneuleet ym. "koristeet" hintaa lisää?
Kauniit sukat. Jos ei onnistu tuo kiilakantapää väärinpäin niin kokeile tiimalasikantapäätä, minä teen sellasen aina kärjestä aloitettuihin jos en jaksa pähkäillä miten ne kiilan kavennukset menee =)
VastaaPoistaMinun neulomat sukat menee omalle porukalla, sitä piisaa, lahjaksi, koulujen arpajaisiin voitoiksi, hyväntekeväisyyteenkin aina välillä jokunen pari riittää. En ole juurikaan myynyt sukkia, niistä ei oikein palkkaansa saa, ihmiset on vaan yllättävän saitoja maksamaan käsityöstä (ainakin meilläpäin). Mutta kyllä sentään jotkut ostavatkin villasukkia. Kannattaa katsoa vaikka huutonetistä ja arvioida hintaa siellä myytävien perusteella.
PS: Vielä kun sulla olisi käytössä kommenttivaihtoehtona name/url... onnistuisi kommentointi jos on vaikka vuodatuksessa blogi.