Kaivoin tänään esille kaikki langat ja punnitsin, paljonko niitä löytyi. Ja niitähän löytyi, mies pyöritteli päätään, että miten kellään voi olla noin paljon lankoja ja mitä ihmettä kaikillä näillä teen.
Ja tässä siis vain sukkalangat, en vielä myöntänyt miehelle, että mun kätköistä löytyy kaikkea muutakin, mitä en vielä inventoinut ;)
Novitan Polkkaa löytyy useammassa värissä, itse asiassa kuvan ottamisen jälkeen löytyi vielä puolitoista kerää musta-valkoista...
Seiska Veikan Lintujakin löytyy papukaijasta fasaaniin ja punatulkusta peippoon, melkoinen lintutarhallinen siis :D
Raitaakin löytyy useammassa sävyssä... Sateenkaaren värisistä suunnittelin tekeväni mustan sekä valkoisen kanssa raitasukkia, sinistä ja punertavaa on sen verran vähän jäljellä, että ne pääsevät raidoittamaan jotakin sukkia.
Tässä sitten "miesten" sävyiset Seiskaveikat.
Valkoisia on vielä jäljellä, vaikka olen kovin niitä yrittänyt värjäillä. Osa punaisista itse värjättyjä, samoin keskellä oikeassa reunassa olevat oranssinsävyiset kerät.
Itse kasveilla värjättyjä ruskehtavia sävyjä. Näitä on sen verran vähän aina yhtä sävyä, että kokonaista sukkaparia ei millään saa, mutta raitojahan näistä saa hyvinkin. Kukahan nuo sekaiset vyyhdit vielä kerisi keriksi?
Paksumpien sukkalankojen laatikoista löytyy myös 4 kerää Jannea, jotka joskus tarjouksesta ostin, mutta en ole vielä saanut puikoille asti...
Lilasävyisistäkin osa odottelee vielä kerijäänsä...
Vihertävänsävyisiäkin on tullut värjättyä...
Tässä kuvassa löytyy Ilonaa, Vesaa, jo aiemmin kuvatut Jannet, nöttönen Tuomasta sekä Tarjoustalosta löytyneet Villaiset. Etualan sinikirjavat on jotain mysteerilankoja, muistaakseni Novitaa ja ehkä jopa Seiskaveikkaa. Joka tapauksessa ovat 2000-luvun alkupuolelta. Ilmeisesti jotain miesten paitaa olen niistä alkanut neulomaan... Lankaa on vielä purkamatta ehkä samanverran kuin noissa kerissä on. Onko kellään mitään ideaa, mitä lankaa tuo voisi olla?
Etualalla keskellä nuo sinikirjavat ovat mielestäni Novitan vanhempaa tuotantoa olevaa 7-veljestä. Minulla ollut ihan samanväristä ja -näköistä lankaa.
VastaaPoistaOi miten ihanaa itsevärjättyä lankaa!!!
VastaaPoistaMinä niin halajan kesällä kokeilemaan tuota värjäämistä.