Pitkästä aikaa täällä taas! Talvi ja kevät hujahtivat ohi, mutta myös paljon ehti tapahtua ;)
Muutto uuteen kotiin saatiin jotenkuten kunnialla tehtyä, tosin minä viimeisenä aamuna hirveällä kiireellä juuri ennen kampaajaa kävin hakemassa viimeiset tavarat vanhasta kodista. Mies oli koko alkuviikon 40 asteen kuumeessa, mutta tokeni sentään sen veran, että omin jaloin käveli kirkon käytävää karkauspäivänä ;)
Uudessa kodissa ei pitäny tehdä mitään remonttia, mutta kuinkas sitten kävikään: puunväriset puolipaneelit saivat valkoisen maalin päälleen. No, kun paneelit oli maalattu, alkoi vanhat tapetoidut seinät näyttämään kovin nuhruisilta uuden maalin rinnalla, joten ei muuta kuin tapetit pois ja maalia pintaan. Seuraavana pitäisi piilottaa vanha lastulevykatto paneelin alle... Myös pihahommat on vieneet aikaa, kun edellinen asukas ei viime syksynä ole juuri viitsinyt mitään pihalla tehdä :( Jännityksellä nyt odottelemme, mitä kaikkea pihan kukkapenkeistä nousee...
Olen tässä sivussa vähän ehtinyt neuloakin. Käytän kaikki automatkat hyödyksi, kun mies haluaa aina ajaa. Kevään aikana kävimme Kuopiossa pari kertaa ja sillä reissulla ehtii hyvin neuloa sukkaparin.
Tässä kuvina kevään aikaansaannoksia:
Lyhytvartiset sukat kokoa 38 Kyyhkyn jämistä ja viime kesänä itse aronialla värjätystä Seiskaveikasta.
Ihanan värikkäät sukat kokoa 38 Novitan Seiskaveikan Papukaijasta. Nämä ovat olleet käytössä itselläni heti valmistumisesta lähtien, joten näyttävätkin kuvassa varmaan jo käytetyiltä.
Vihreät Polkat kaverille kokoa 39. Odottavat toisten sukkien valmistumista, jonka jälkeen paketti lähtee Riikalle :).
Turkoosimustat raitasukat alekorista löytyneestä turkoosista Seiskaveikasta kokoa 38 odottavat vielä käyttäjäänsä. Tai sitten pidän nämä itse :D
Ylitin itseni: tein kirjoneuletta. Tämä työ meni hyvinkin paljon mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta ei se lopulta ollutkaan niin kamalaa, kuin ajattelin ensin. Taisin jopa sen verran innostua, että teen siskolle joululahjaksi samantapaiset, kissaihminen kun on. Nämä lähtevät postipojan mukana äidille äitienpäivälahjaksi. Varressa kolme CAT-kuviota ja kolme istuvaa kissaa. Ruutupiirros näihin löytyi Elinan neuleblogista. Koko 39 ja lankana tutusti Seiskaveikka.
Turkoosit lyhytvartiset sukat kokoa 38 valmistuivat edellisellä Kuopion reissulla. Valmistuivat nopeasti ja tulevat tarpeeseen, kun varpaat palelevat, mutta aina ei tarvitsisi pitkävartisia sukkia. Näitä tarvii tehdä lisää.
Vihreät Polkat meidän tulevalle herra Eskarilaiselle, kokoa n. 30. Hyvä että ehdin langanpäät päättelemään, niin sukat olivat jo herralla jalassa ja nukkuikin nämä jalassa <3
Langanmenekit lisäilen kunhan keittiövaaka ilmestyy piilostaan muuton jäljiltä :D
Kiitos linkistä! Kissasukistasi tuli kivat. :) Villasukkia ei voi ikinä olla liikaa.
VastaaPoistaVillasukkia ei todellakaan voi olla liikaa :) Ongelmanahan mulla onkin juuri se, että kun teen sukat, niistä tulee niin ihanat, etten raatsisi millään antaa pois :D
VastaaPoista