torstai 22. marraskuuta 2012

Sukkia, sukkia, sukkia

Puikoilla on kuitenkin tapahtunut viime aikoina, vaikka blogissa onkin ollut vähän hiljaisempaa. Nämä ovat vähän hys-hys-juttuja, mutta tuskinpa ainakaan kaikki lahjojen saajat täällä käyvät lukemassa. Eikä liene kovin suuri yllätys, että lahjon ihmisiä aina villasukilla :D


7 Veljestä Pöllöstä valmistuivat miesten perussukat. Ihan peruskauraa, varressa ja jalkapöydän päällä 2o 2n-joustinta. Lankaa näihin kului 141 grammaa, eli pieni nöttönen jäi seuraaviin jämälankasukkiin. Kokoa sukilla noin 42. Menevät joululahjaksi miehen tyttären miehelle.


 
Samaisesta Pöllö-langasta  valmistuivat noin 34-kokoiset perussukat samalla kaavalla veljeni pojalle. Lankaa näihin kului 78 grammaa.


Isäni vaimo toivoi jossain vaiheessa musta-valkoisia villasukkia, joten tässä täytetään niitä toiveita: Körtti-sukat kokoa 38 ja lankana tutusti 7 Veljestä, mikäpä muukaan. Näihin sukkiin jouduin ostamaan jo uuden kerän mustaa, mutta senhän olin aiemmin jo "ansainnut". Kivan helppo malli, vaikka näyttääkin paljon haasteellisemmalta. Lankaa näihin kului 167 grammaa. Näitä voisi tehdä muillakin väriyhdistelmillä.



Aloitin opiskelun oppisopimuksella tavoitteena myynnin ammattitutkinto noin vuoden päästä. Tiistaina ja eilen olivat ensimmäiset lähipäivät ja niiden aikana kului 142 grammaa 7 Veljestä Punatulkku-lankaa ja tuloksena naisten perussukat kokoa 38-39. Nämä matkaavat mieheni tyttärelle joululahjana.

Kouluttaja katsoi hetken, kun kaivoin puikot ja langan esiin, mutta totesi sitten, että häntä ei häiritse, jos pystyn seuraamaan opetusta. Loppuvaiheessa sitten hämmästyneenä ihmetteli, miten mulla kädet käy koko ajan ja sukka valmistuu, vaikka tiukasti on katse valkokankaalla tai fläppitaululla :D

Keskeneräisinä on monenmonta työtä, tarvii varmaan jatkaa niitä seuraavaksi ja keskittyä miesten sukkiin, jotta jouluksi olisi pehmeitä paketteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti